maanantai 5. lokakuuta 2015

Jade Vaapun ahven protojen testausta

Suunittelin muutaman eri vaappu version ahvenen kalastukseen.Tarkoituksena saada ahvenen vetouisteluun sopiva vaappu.
Kokeilu alustana jälleen toimi pihlavanlahti/Kokemäenjoki.
Ensinmäiseksi suunta pihlavanlahden ahven paikoille.Kolme vapaa pyyntiin ja saman tien komea ahven veneeseen.Alku ainakin tuntui lupaavalta.
Jade Vaapun ahven proton testausta.
 Ahvenia tuli harvakseltaan mutta koko oli yllättävän isoa.Tuulen jälleen koventuessa päätettiin lähteä katsomaan olisiko kuha joella syönnillä.Kuha vieheet vetoon ja kahvin juontiin.Ensimmäinen kuha tulikin melkein heti,mutta oli sen verta pieni että pääsi jatkamaan kasvamista.Seuraavaksi sivuvapa notkuikin sen verran voimakkaasti ,että ajattelin sielä olevan reilumman kokoinen kala.Ja hetken kelattuani hauki tuli pintaan näyttämään itsensä.Noin pari kiloinen hauki pääsi takaisin harventamaan pikku kala parvia.Tuulen vielä yltyessä päätettiin uistella hieman ylemmäs jokea.

Kokemäenjoki
Kuhia tuli tänään aika heikosti,ainoastaan yksi ruoka kalan kokoiseksi kasvanut.
Jade Vaapun ahven proton testailua
Käytiin tänään valtatie 8 sillalla asti uistelemassa,mutta kuhien syönnin ollessa heikkoa päätettiin käydä kokeilemassa vielä ahventa.

Jade Vaappun ahven proto

Jade Vaapun Ahven proton testailua
Päästessämme takaisin ahven paikoille alkoikin tulemaan heti tapahtumia ja koko oli edelleen hyvää.
Ahven proto toimi hyvin ,mutta muutamia parannuksia on silti mielessä.Toivottavasti pääsee pian testaamaan lisää on se sen verran mukavaa tekemistä.