sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kokemäenjoellla uistelemassa

Viime kertaiset ahvenet olivat niin maukkaita ,että piti lähteä yrittämään saisiko niitä lisää.
Ajo viimekertaisille otti paikoille.Pieni sade kuuro tuli ,mutta onneksi se loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin.Kaksi vapaa pyyntiin ja saman tien ahven kiinni ja otettavan kokoinen.Valitettavasti samanlainen syönti ei tuntunut olevan kuin viime kerralla.Ahvenia tuli reilu kymmenen ja kunnon parvea ei löytynyt niin päätettiin lähteä kokeilemaan löydettäisiinkö kuhia.
Eipä löytynyt kuhiakaan kunnolla.Yksi reilu viisikymmentä senttinen lähti ruoka kalaksi.
Jade Vaappu ottivärissä
Kuhien kalastamisen jälkeen ajattelimme lähteä kokeilemaan vielä tulisiko ahventa.Mutta todella reipas pohjoistuuli hankaloitti uistelua niin paljon ,että päätettiin lähteä kotia kohti.
Kotiin päästyäni kalat fileiksi ja pannulle.Kyllä ahvenet oli tänäänkin erittäin hyviä :)

torstai 24. syyskuuta 2015

Pihlavanlahdella/Kokemäenjoella kalassa

Tänään aloitettiin kalastaminen ahvenien jallittamisella.Ja pikkuhiljaa alkaa onnistumaan tämä uistelun laji.Ahvenia tuli kivasti joista otettiin kymmenen suurinta savukaloiksi.
Kun ahvenia oli tarpeeksi niin päätettiin kokeilla olisiko kuha tänään syönillä.
Vedettiin neljällä takilalla ja parilla sivuvavalla.Sivu vapaan laitettiin Jade Vaapun 16cm malli.
Kuore väri toimi hyvin sivuvavassa sekä takilassa.
Jade Vaappu 16cm malli
Samalla testailin uusia värejä ja muutama hyvä otti väri löytyikin.Vanhoista väreistä savumuikku iskupisteillä toimi tänäänkin todella hyvin.
Jade Vaappu 11cm malli
Välissä piti todella kiirettä kun löydettiin tämän päivän paikat missä kuhat olivat.Reilussa neljässä tunnissa tuli kyllä hyvin kalaa ja saatiin hyvät file kuhatkin ahventen lisäksi kotiin viemiseksi.Jälleen kerran oli kiva käydä kalassa.
Jade Vaappu

tiistai 22. syyskuuta 2015

Kokemäenjoki/Pihlavanlahti

Jälleen uittamaan vaappuja.Tällä kertaa ekaksi ajateltiin koittaa ahvenen vetämistä,mutta ei löydetty mitään suurempaa parvea vain yksittäisiä ahvenia.Joten ajateltiin lähteä katsomaan löydettäisiinkö kuhia.
Kyllä niitä löydettiin ,mutta tällä kertaa koko oli aika pientä.Ihmeellisten "saalisten" vuosi jatkuu tällä kertaa sukkahousuilla...onneksi olivat tyhjät.
Jade Vaappu ja sukkahousut
Ilma oli jälleen vaihteleva.Välistä tuli vettä kaatamalla ja sitten aurinko pilkistikin pilven reunalta.Veneessä kävi 29 kalaa ja muutama hyvän kokoinen kuha karkasi veneen perällä.Ateria tarpeiksi lähti kolme mukavan kokoista kuhaa ja neljä ahventa.Mukavaa oli jälleen...

Kokemäenjoki

torstai 17. syyskuuta 2015

Kokemäenjoella kuhaa uistelemassa

Tuulimittari näytti sellaisia lukemia ,että ei ollut järkeä lähteä Isolle järvelle.Päätettiin lähteä Kokemäenjoelle jossa eilen Tapiolla oli Jade Vaaput kuhille kelvannut.Ilma oli aika karu.Tuuli kokoajan melkoisesti ja jos tuuli hellitti niin vettä tuli taivaan täydeltä ,mutta emme antaneet ilman lannistaa.
Ei muuta kuin takila jojoihin vaaput pyytämään ja ei aikaakaan kun ensimmäinen kuha kävi veneessä.
Tapahtumia tuli kohtuulliseen tahtiin,muttei mikään hirveä syönti ollut.Johtuikohan kovasta tuulesta vai oltiinko väärään aikaan liikenteessä.Koko oli kumminkin ihan hyvää filekokoa
Päivän otti väri 
Savu muikku kelpasi tänään parhaiten kuhille.
Kuhan viimeinen ateria Jade Vaappu
Kolmisen kymmentä kalaa kävi maistelemassa Jade Vaappuja.Mukava oli pitkästä aikaa käydä Kokemäenjoella uistelemassa ,missä Jade Vaaputkin on ensinmäiset potkunsa ottanut ja kalat pyytänyt.
Kokemäenjoella




perjantai 11. syyskuuta 2015

Pikapisto Pomarkun isolla järvellä

Aikataulut antoi mahdollisuuden käydä pikaisesti uistelemassa.
Aloitimme samasta paikasta mistä viimeksi löysimme kuhat ja alku oli nytkin hyvä.Heti tuli hyvän kokoinen kuha ,kun saatiin takila jojot pyytämään.

Jade Vaappu
Kuhat olivat jälleen pienellä alueella ,mutta koko oli aika pientä.Lähdettiin sitten etsimään uusia hotspotteja ,mutta kovin hyviä paikkoja ei löydetty.
Jade Vaappu kuore värissä
Tänään yksi parhaimmista väreistä oli kuore ,joka antoi päivän isoimmat kuhat.
Jade Vaappu syvänne levyllä oleva kuore
Tapahtumia tuli kumminkin tasaiseen tahtiin ja pois lähdettäessä laskuri näytti viidenkymmenenkuuden kuhan käyneen veneessä ,joista fileeksi päätyi neljä.
Jälleen kerran oli todella mukava reissu.
Kotia kohti

Isolla järvellä 6 syyskuuta

Maaningan reissun jälkeen jälleen uistelemaan Isolle järvelle.Ja olihan se mukavaa että ei tarvinnut kokoajan irrotella haukia.Muutenkin uistelu on "vähempi"töistä isolla järvellä ,kun Maaningan vesistössä joissa penkat ovat äkkijyrkkiä.Isolla järvellä taas pohja on suhteellisen tasainen.

Päivä alkoi suhteellisen rauhallisesti ja kaloja tuli silloin tällöin.Ilma oli vaihteleva välillä aurinko paistoi lämpimästi ja muutama pieni sadekuurokin tuli päällemme.
Sitten alkoi tapahtumia tulemaan reilummin ja huomasimme kuhien olevan hyvinkin pienellä alueella.Takila jojot pyysivät jälleen todella hyvin,mutta sivuvapakin antoi muutamia hyvän kokoisia kaloja ja muutama tupla tärppikin kaksareissa.
Jade Vaappujen testi alusta
Jälleen oli todella hieno uistelupäivä.Jade Vaapuissa kävi sata yhdeksän kuhaa ,josta yksitoista lähti täyttämään kulinaristisia nautintoja.




tiistai 8. syyskuuta 2015

Uistelua Maaningan Isolla-ruokovedellä.

Tavoitteena jälleen saada kuha fileetä pannulle.Kalastus luvan ostin viikoksi ,joka maksoi kymmenen euroa ja ei vapa rajoituksia.Vene vesille kurolanlahdesta, josta ei ole hirveän pitkä matka otti paikoille.
Laitoin uudet plaanarikelat testiin ja muuten toimivat hyvin ,mutta niihin valmiiksi kelatut narut olivat todella heikot.Minkä seurauksena järven pohjaan meni kasa laukaisimia.
Epäonni tuntui seuraavan...uistelumoottorin servo kaasusta tuli savut pihalle.
Kuhat olivat ihan hukassa ensinmäisenä kalastuspäivänä,mutta haukia tuli useampi kymmenen muutamassa tunnissa.
Takila jojossa hauki

Seuraavana aamuna uistelumoottorin kaasun säätö manuaaliseksi ja kalaan.
Kuhien etsiminen alkoi uudesta paikasta kuin edellisenä päivänä ja kyllä niitä muutamia löytyi.
Kunnes alkoi satamaan ensin kaatamalla vettä ja sen jälkeen rakeita...ja ei sade vaatteita mukana.Kyllä harmitti.Ei muuta kun kamat kasaan ja maja paikkaan.

Kolmas päivä menikin venettä huoltaessa muun muassa koneeseen uudet jäähdytys järjestelmän osat.

Neljäntenä päivänä taas kuhia etsimään,mutta tulos oli heikko yksi ainoa kuha kävi veneessä.Pannukarkeita ahvenia kumminkin tuli 4kpl ja haukia yli kaksi kymmentä kappaletta.

Iso-ruokovedellä
Viides ja viimeinen reissu päivä.Heti aamusta liikenteeseen.Vehkeet veteen saatuani yhteen vaappuun tuli rajumpi tärppi ja jälleen reilumman kokoinen hauki testasi Jade Vaapun kestävyyttä.
Jade Vaappu kestotestissä


Hauen ylös saatuani seuraavassa siimassa kala kiinni ja se olikin jo reilu viis kymmentä senttinen kuha.Haukia tuli tasaiseen tahtiin ja aina silloin tällöin kuhia ja ahvenia.
Kuhia tuli seitsemän ja kaikki yli viisikymmentä senttisiä ja suurin tasan kuusikymmentä senttinen.Ahvenia tuli viisi kappaletta.
Erikoisten saalisten vuosi jatkuu ja tällä kertaa siimaan tarttui vanha verkko ,joka oli ollut järven pohjassa varmaankin jonkin aikaa kun oli vanhan aikaiset painotuksetkin siinä.Ja olihan siellä yksi vaappukin.
Verkko saaliiksi
Illalla vielä parin tunnin uistelu hetki ja kaksi kuhaa mukaan.

Mukava oli jälleen käydä Maaningalla uistelemassa vaikka aluksi tuntui ,että kaikki vastusti.Hyvin tuntui kaloille maistuvan Jade Vaaput.Haukia kävi veneessä useampi  satakappaletta ja kuhia ja ahvenia riittävästi.