torstai 13. lokakuuta 2016

Pihlavanlahti Cup 2016


Ensimmäisen kilpailun jälkeen ehdotin Tapiolle, että tavoitteeksi voitaisiin ottaa sm
-kisa paikka ensi vuodeksi. Tapio vaan nauroi että ei taida onnistua. Ensimmäisessä kisassa tultiin toiseksi ja toisessa kilpailussa oltiin seitsemänsiä. Seuraavaksi oli vuorossa kuha kisa, josta olen kirjoittanut aikaisemmin. Se kisa voitettiin. Ennen viimeistä kisaa meillä oli vielä mahdollisuus voittaa koko cuppi, kun johdettiin yhdeksällä pisteellä. Viimeinen kisa oli ennakkoon meidän mielestä vaikein. Pitäisi vetää ahventa tai haukea, josta ei minulla ollut oikeastaan ollenkaan kokemusta. Käytiin ennen kisoja muutaman kerran harjoittelemassa ahvenen vetoa ja saatiinkin ihan hyvin kalaa. Joten päätettiin mennä vetämään ahventa. Alku oli ihan hyvä, kun saman tien tuli kisamittainen hauki, mutta ahvenet valitettavasti olivat alle kisa mitan. Yritettiin pari tuntia vetää ahventa, mutta ei vaan kisamitallisia saatu, kun yksi. Päätettiin muuttaa suunnitelmaa ja siirryttiin toiseen paikaan vetämään kuhaa. Alku olikin räväkkä, kun ei keritty saada kaikkia vapojakaan veteen, kun ensimmäinen mitallinen kuha oli veneessä. Kuhia tuli ihan hyvin mutta nekin olivat pääsääntöisesti sentin liian lyhkäisiä. Vielä saatiin yks kuha minkä nostin suoraan käsillä veneeseen, kun oli vähän huonosti kiinni. Saaliina olisi siis vain kaksi kuhaa, yksi hauki ja yksi ahven. Ei kyllä välttämättä riittäisi cupin voittoon. Punnituksen jälkeen tultiin kymmenenneksi. Oltiin tasapisteissä cupissa, mutta meillä oli osakilpailu voitto ja sen perusteella voitettiin Pihlavanlahti cup. Kausi meni reippaasti yli tavoitteiden ja ensikesänä päästään kokemaan Viitasaaren vedet. Ei hassumpi ensimmäinen vetouistelu kilpailu kausi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti